
Mitä tapahtui ex-rikollispomo Keijo Vilhusen kuulusteluissa? Miksi Bodomjärven murhasta epäillyn väitetty tunnustus ei mennyt läpi oikeudessa? Miten Making a Murderer -dokumenttisarjasta tuttu 16-vuotias Brendan Dassey saatiin Yhdysvalloissa tunnustamaan osallisuutensa murhaan?
Kun poliisi istuu kuulustelupöytään vastapäätä rikoksesta epäiltyä, ei kovistelusta ole apua. Sen tietää rikostarkastaja Petri Rainiala. Rainialalla on vuosikymmenten kokemus siitä, että on parempi olla empaattinen kuin asettaa itsensä toisen yläpuolelle. Jos kuulusteltavalle tarjoaa kahvia, on hyvä hakea kuppi myös itselleen. Yksikin virhe voi rikkoa luottamuksen ja pilata kuulustelun.
Rainiala vie lukijan poliisikuulustelun salaisuuksien äärelle. Hän kertoo, millaiset tekniikat toimivat ja millaiset taas eivät. Rainiala käyttää esimerkkeinä sekä Suomessa että ulkomailla sattuneita tapauksia.
Kirjan kirjoittaja Petri Rainiala oli huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa vuosia, kunnes hän jäi eläkkeelle. Rainiala työskenteli Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion alaisuudessa.