EERIKA

"Ei mulla ole ketään", Eerika sanoi, kun sosiaalityöntekijä kysyi, voiko tyttö luottaa johonkin aikuiseen.

Eerika oli lastensuojelun asiakas lähes syntymästään asti. Hänen vanhempansa käyttivät alkoholia, eivätkä osanneet huolehtia tytöstä. Eräänä iltana Eerikan äiti järjesti jälleen juhlat kotonaan, ja naapuri soitti poliisit. Eerika sijoitettiin kiireellisesti hänen isänsä ja äitipuolensa luokse.

 

Ajan kulkuessa iloinen ja sosiaalinen tyttö muuttui sulkeutuneeksi ja hiljaiseksi. "Se on salaisuus", Eerika vastasi, kun häneltä kysyttiin kotioloista. Naapurit, tytön biologinen äiti ja koulun henkilökunta huomasivat Eerikan hädän, mutta se ei riittänyt pelastamaan tyttöä. Pahan edessä tyttö pakeni mielikuvitusmaailmaansa.

Eerika-kirja kertoo yksityiskohtaisesti ja tarinanomaisesti tytöstä, jonka koko kansa tietää. Eerika murhattiin Helsingissä vuonna 2012, ja tapaus järkytti kaikkia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Eerikan kuolemaan, ja tiedot on koottu lastensuojelun merkinnöistä sekä viranomaisten ja Eerikan lähisukulaisten haastatteluista. Lähiomaiset, esimerkiksi Eerikan isovanhemmat, ovat kertoneet tytön luonteesta sekä tapahtumista, joita ei voi lukea viranomaisten asiakirjoista.
Eerika joutui kokemaan elämänsä aikana paljon pahaa, mutta hän ei suinkaan ole ainoa. Osa kirjan tuotoista lahjoitetaan lastensuojelun kehittämiseen.

 

Osta kirja ennakkoon! Tuote toimitetaan pari päivää ennen sen julkaisua.

Vera Miettinen

Vera Miettinen on helsinkiläinen rikos- ja oikeustoimittaja. Hän on koulutukseltaan media-assistentti, lehtitoimittaja sekä yrittäjä. Miettinen on haastatellut uransa aikana niin rikollisjärjestön johtajia kuin kansanedustajia sekä vieraillut Brasilian pahamaineisessa vankilassa ja joutunut favelassa huumekartellin kynsiin. Useimmiten Miettisen työmaana on kuitenkin oikeustalo ja haastattelussa ovat rikoksen uhrit, rikoksen tekijät sekä viranomaiset. 

 

Miettinen on myös Deadline Kustannuksen kustannuspäällikkö ja perustaja. Ajatus omasta kustantamosta lähti siitä, kun Miettinen näki ja kuuli työssään toinen toistaan mielenkiintoisempia, raadollisia ja kertomisen arvoisia tarinoita. Yksi niistä on 8-vuotiaan Vilja Eerikan tarina, ja tätä kirjaa Miettinen on työstänyt kahdeksan vuotta.

Vapaa-aikanaan Miettisen voi tavata kuntosalilta, kävelylenkiltä tai ystävien ja perheen seurasta. Miettinen harrastaa sijoittamista  ja tekee mahdollisuuksien mukaan vapaaehtoistyötä Sekasin -chatissa.

  • Facebook
  • Instagram

© 2020 by DEADLINE KUSTANNUS OY

0

Jokaisen tarina on ainutlaatuinen