top of page

Kuolemaantuomitut

Liisa Saarijärvi

 

Aileen kuvaili, miten teloitushetkellä hänen kanssaan on läsnä Jumala, Jeesus sekä enkeleitä. Hän sanoi, että uskoo hetken olevan kuin Star Trek -scifisarjasta, jossa hänet sädetetään ylös alukseen. Sieltä hän jatkaisi toiseen maailmaan.

Tämä kirja kertoo neljän kuolemaan tuomitun yhdysvaltalaisnaisen tarinan kehdosta kuolemanselliin saakka. Samalla kirja herättelee pohtimaan, miten lapsuudessa koettu väkivalta, vanhempien päihteidenkäyttö ja syrjäytyminen vaikuttavat ihmisen mieleen. Voisiko armo joskus käydä oikeudesta?

Tragedian varjossa kasvanut

Riina Kruut

 

Kun nuoren ihmisen läheinen kuolee henkirikoksen uhrina, maailma ympärillä pysähtyy. Tunteet syöksyvät yhtenä ryöppynä kuin hyökyaalto. Yhtäkkiä on aika ennen läheisen kuolemaa ja sen jälkeen.

 

Mihin tästä voi jatkaa? Kenelle voin puhua? Mistä saan apua? Mistä tulevat kaikki nämä tunteet ja ajatukset ja mitä ne tarkoittavat?

Kolme läheisensä menettänyttä kertoo tässä kirjassa tarinansa. Tragedian varjossa kasvanut on ensimmäinen tietokirja henkirikosten uhrien läheisille.

nettisivuille_.PNG
9789527396728.jpg

Rikosten Turku

Linda Rantanen

 

Mitä tapahtui vuonna 1994 kadonneelle lakimiehelle? Miksi 10-vuotias pikkupoika tapettiin divarin takahuoneessa? Väijyykö jokirannassa sarjamurhaaja?


Rikosten Turku maalaa Suomen kauneimman kaupungin tummilla sävyillä. Se vie lukijan Kauppatorin vilskeeseen, Kakolan kiviseinien sisälle ja öiselle kävelylle Aurajoen rantaan.

Rikosten Turku on osa DLK:n Rikoksia kaupungeittain -kirjasarjaa.

Vankilaromaani

Petri Nurmi

Kasperi Strömin veli murhataan epäselvissä olosuhteissa. Henkirikos sysää liikkeelle tapahtumien ketjun, ja Kasperi tuomitaan murhasta elinkautiseen vankeuteen. Tästä alkaa 14 vuoden matka suomalaisen vankeinhoidon syleilyssä.

 

Kaikki veljen kuolemassa ei ole kuitenkaan sitä miltä näyttää. Pian Kasperi huomaa joutuneensa keskelle alamaailman juonitteluja, mutta hänelle on varattu vain pelinappulan rooli. Ystävien petos suistaa Kasperin itsetuhon partaalle. Sieltä hänet nostaa ylös kostonhalu ja kohtalotoverit.  

nettisivuille_.PNG
9789527396957.jpg
Vaar_netti kopio.png
9789527492000.jpg

Vaarallinen Uutinen

Päivi Happonen

”Jätä tekemättä se Vaahteran koulun uutinen, jos haluat nähdä siskosi elossa.“

 

Rikostoimittaja Pihla Karhu saa vinkin, että Helsingissä sijaitseva Vaahteran koulu pitää sisällään synkän salaisuuden. Karhu alkaa saada uhkausviestejä, joissa häntä vaaditaan lopettamaan Vaahteran kouluun liittyvät uutisjutut. 

 Karhu ei luovuta vaan kirjoittaa lisää uutisia. Otteet Karhua kohtaan kovenevat, ja hänet viedään eräänä päivänä paareilla sairaalan teho-osastolle. 

Pettävä jää

Minea Koss

Eräänä elokuisena yönä toimittaja Nora Afeldt saa tekstiviestin. Hänen serkkunsa Olivia Lindholm tunnustaa tekonsa ja pyytää apua. Nora kiirehtii huolissaan Olivian kotiin Westendiin, ja siellä häntä odottaa pahin mahdollinen näky: katu on täynnä hälytysajoneuvoja, ja pian ruumista kannetaan paareissa mustaan autoon. Myöhemmin selviää, että raa´an henkirikoksen uhriksi on joutunut tunnettu ex-jääkiekkoilija ja Olivian aviomies Jonas Lindholm.

kansipohja_edited.png
9789527396599_edited.jpg
kansipohja_Ikkunat auki itään.PNG
9789527396643.jpg

Ikkunat auki itään

Katariina Bröms

Kuka tilasi Anna Politkovskajan salamurhan? Miksi Tverin sudet ampuivat rakastetun chansonin kuninkaan Mihail Krugin? Miksei poliisi tullut apuun, kun poikaystävä surmasi Vera Pehtelevan julmalla tavalla?

Kun kukaan ei kuule

Linda Rantanen

Vain pientä hetkeä myöhemmin Anita oli kodissaan yksin. Television ääntä lukuun ottamatta asunto oli nyt haudanhiljainen.

Seitsemän perhettä. Seitsemän tarinaa. Yksi suuri tabu.

Kun_kukaan_nettikansi_edited.png
9789527396520.jpeg
Totuuden_nettikansi.png
9789527396483ääni.jpg

Totuuden jäljillä

Petri Rainiala

Mitä tapahtui ex-rikollispomo Keijo Vilhusen kuulusteluissa? Miksi Bodomjärven murhasta epäillyn väitetty tunnustus ei mennyt läpi oikeudessa? Miten Making a Murderer -dokumenttisarjasta tuttu 16-vuotias Brendan Dassey saatiin Yhdysvalloissa tunnustamaan osallisuutensa murhaan?

Et sinä (vielä) kuole

Kari Hautamäki

Et sinä (vielä) kuole näyttää rikospaikat ensihoitajan silmin ja kuljettaa sinut Lahdesta Tukholman synkkiin ghettoihin. Työtehtävät vievät palaneen talon luokse ja keskelle perhetragediaa, puukolla riehuvan itsetuhoisen potilaan kanssa ambulanssiin ja teinien huumesotkuihin. Puuttuvat sidostarpeet loihditaan vaikka omasta t-paidasta. Naurua pidätellään silloin, kun maallikko yrittää elvyttää elävää ihmistä samalla pullaa syöden.

et_sina_netti1.png
Et_sina_aanikansi.jpg
Vakivallan_nettiin.png
9789527396445.jpg

Väkivallan virkamies

Jussi Wahe

Miten sarjamurhaaja Aino Nykopp reagoi, kun poliisi tuli hänen ovelleen? Mikä seikka jäi Bandidosin ex-presidentin Marko Hirsman henkirikoksessa hämärän peittoon? Mitä Wahe itse ajattelee tutkimastaan Riina Mäkisen katoamisesta? Lue kaikki nämä rikostutkijan uutuuskirjasta.

Rikosten Rauma

Linda Rantanen

Rikosten Rauma kuljettaa lukijan Rauman satamakaupungin rikoshistoriaan vuodesta 1966 aina 2000-luvulle asti. Kirjan tiedot on kerätty poliisin esitutkintamateriaaleista, oikeuden pöytäkirjoista, lehtileikkeistä sekä Raumalla pitkän uran tehneiden poliisimiesten muistojen sopukoista.

Saatavilla äänikirjana kaikista palveluista.

Loppuunmyyty
Rauma_netti.png
Rauma_aanikansi.jpg
Valmistap_netti.png
9789527396261 .jpg

Valmis tappamaan

Rebekka Härkönen

Valmis tappamaan käsittelee kaksinkertaista elinkautisvankia nimeltä Pasi Räty. Kirjan tiedot perustuvat muun muassa mielentilatutkimuksiin.

Koskelan teinisurma

Tiia Palmén

Koskelan teinisurma -teos kertoo tapahtumien taustoista sekä oikeuden käsittelystä. Kirjassa pyritään valottamaan tietoa kiusaamisväkivallasta sekä kertomaan siitä sellaisia merkkejä, joita meidän kaikkien olisi hyvä tunnistaa ajoissa.

Koskelan_teinisurma.png
978952739421.jpeg
Musta_raivo.png
Linda_Rantanen_Musta_ääni.jpg

Musta raivo

Linda Rantanen

Musta Raivo nostaa Suomen 2000-luvun rikoshistoriasta esiin neljä surmatyötä, joissa tekijänä on ollut alaikäinen nuori. Miten lapsesta tulee tappaja? Tapahtumat käsitellään kirjassa tarinallisesti mutta faktaan perustuen. Tiedot on kerätty asiakirjoista sekä viranomaisten, asianosaisten ja nuorisopsykiatrien haastatteluista.

Narsistit vankilassa

Pia Puolakka

Mitä tapahtuu ympäristössä, jossa suurimmalla osalla on narsistisia tai psykopaattisia piirteitä? Oikeuspsykologi Pia Puolakka kertoo oikeita tarinoita vangeista ja heillä esiintyvistä persoonallisuushäiriöistä.

 

Narsistit vankilassa_kirja.png
9789527396117 .jpg
Eerika_Vera_Miettinen.png
9789527396070.jpg

Eerika

Vera Miettinen

Eerika-kirja kertoo tarinanomaisesti tytöstä, joka murhattiin Helsingissä vuonna 2012. Tapaus järkytti koko Suomea. Kirjan tapahtumat perustuvat lastensuojelun merkintöihin sekä viranomaisten ja Eerikan lähisukulaisten haastatteluihin.

bottom of page