top of page
koskelan teinisurma png.png

MTV Uutisten rikos- ja oikeustoimittaja Tiia Palmén kirjoittama kirja Koskelan teinisurmasta.

 

HUOM! Kirjan jatko-osa on nyt kuunneltavissa Supla +:sta.
 

Joulukuun 2020 alussa Helsingin Koskelassa tapahtunut alaikäisten tekemä henkirikos järkytti koko Suomea. Mitä enemmän tapauksesta paljastui yksityiskohtia, sitä karmivammaksi se ilmeni. Julman teon uhriksi joutunut 16-vuotias poika oli lastensuojelun asiakas. Kiusaaminen oli jatkunut pitkään, ja sitä oli tapahtunut järjestelmällisesti joka viikko.

Koskelan teinisurma -teos kertoo tapahtumien taustoista sekä oikeuden käsittelystä. Kirjassa pyritään valottamaan tietoa kiusaamisväkivallasta sekä kertomaan siitä sellaisia merkkejä, joita meidän kaikkien olisi hyvä tunnistaa ajoissa.

Tietoja kirjaa varten on kerätty poliisin tutkinnasta, oikeudenkäynnistä sekä uhrin ja epäiltyjen lähipiirin haastatteluista. Lisäksi kirjaa varten on haastateltu muun muassa lastensuojelun ammattilaisia sekä muita viranomaisia. Kirjassa käsitellään myös laajemmin nuorten tekemiä henkirikoksia sekä kiusaamista.

Osa kirjan tuotoista lahjoitetaan Suomen Mielenterveyden keskusliitolle.

bottom of page