Paha poliisi – hyvä kuulustelija?


Hyvä poliisi ja paha poliisi -asetelma on tuttu kaikille rikossarjojen ystäville. Epäilty viedään kolkkoon kuulusteluhuoneeseen, ja häntä kuulustelee kaksi poliisia. Toinen käyttäytyy ystävällisesti ja rauhallisesti epäiltyä kohtaan. Toinen on puolestaan uhkaava ja jopa väkivaltainen. Usein juuri tämä ”paha poliisi” saa kuulusteltavan taipumaan ja tunnustamaan.


Todellisuudessa asia ei ole näin yksinkertainen. Rikostarkastaja Petri Rainiala kertoo kirjassaan Totuuden jäljillä – Avain poliisin salaisiin kuulustelumenetelmiin, millaiset kuulustelutekniikat oikeasti toimivat.


Rainiala työskenteli vuosia rikostutkinnan parissa, kunnes hän jäi eläkkeelle. Hän kohtasi urallaan usein tilanteita, joissa kuulustelijalla meni heti alussa sukset ristiin kuulusteltavan kanssa. Purkaessaan pieleen menneitä kuulusteluja Rainiala huomasi, että taustalla oli kuulustelijan vääränlainen asenne. Kuulustelijat kokivat olevansa poliiseja, joille kuului puhua totta. He olivat ottaneet kuulustelussa hallitsevan roolin.


Ruotsalaiset Sven-Åke Christianson ja Ulf Holmberg ovat tutkineet aihetta haastattelemalla useita henki- ja seksuaalirikoksista tuomittuja ihmisiä. Tutkimuksen mukaan epäillyt, jotka kokivat kuulustelijat inhimillisiksi, kertoivat rikoksista kolme kertaa useammin kuin ne, jotka kokivat heidät dominoiviksi. Paha poliisi ei siis sittenkään ole taitava kuulustelija.

Rainialan mukaan hedelmällisempää onkin luoda kuulusteltavaan luottamuksellinen suhde ja osoittaa empatiaa häntä kohtaan. Se saattaa kuulostaa oudolta, sillä rosvon ja poliisin välillä nähdään usein ylitsepääsemätön kuilu. On kuitenkin huomattava, että jopa pitkän rikollisuran tehneillä henkilöillä on perheensä, ystävänsä, lemmikkinsä ja haaveensa – siinä missä poliiseillakin.


Poliisi voi kuulustelutilanteessa esimerkiksi harmitella sitä, että epäillyllä jäi auto tienposkeen. Hän voi myös todeta, että onpa hyvä että kuulusteltava jaksaa huolehtia isoäidistään. Ymmärrystä siis osoitetaan ihmistä kohtaan, ei hänen tekoaan kohtaan.


Rainiala toteaa, että yksikin virhe voi rikkoa luottamuksen ja pilata kuulustelun. Erään kerran poliisi tutki vakavaa kiristystapausta, ja epäilty suostui kertomaan tietokoneensa salasanan. Kun hän näpytteli pitkää salasanaa koneelle, kuulustelija totesi, että avaa nyt nopeasti se kone, ettei meidän tarvitse. Epäilty napsautti koneensa kiinni ja totesi: ”Voittehan yrittää.”


Tietokonetta ei koskaan saatu avattua.


Petri Rainialan teos Totuuden jäljillä – Avain poliisin salaisiin kuulustelumenetelmiin ilmestyy toukokuussa.

33 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki