
Pasi Räty on tuomittu kaksi kertaa elinkautiseen ja istuu edelleen linnassa. Härkönen on haastatellut Rätyä joskus Turun Sanomiin, ja silloin Räty sanoi, ettei voi tietää, tappaako hän vielä.
Räty on istunut tiettävästi Suomen toiseksi pisimmän elinkautisen eli 22 vuotta. Ensimmäisen murha Räty teki vuonna 1990 neljälläkymmenellä puukoniskulla, ja toisen murhan vuonna 2012 oltuaan kuukauden vapaana. Molemmat teot menivät raakuuden ja julmuuden perusteella murhiksi, eikä kummassakaan tuntunut olevan mitään järjellistä motiivia.
Härkönen käsittelee kirjassa Rädyn elämänkaarta käyttäen lähteenään asiakirjoja ja asiantuntijoiden haastatteluja. Kirjassa otetaan faktojen perusteella kantaa siihen, miksi Rädyn kaltaista murhaajaa ei saisi koskaan enää päästää vapauteen.