Kirjailijaesittelyt

Auer, Meri

Meri Auerin ura kirjallisuuden parissa syntyi rakkaudesta tarinankerrontaan. Omaa tietä etsiessään hän päätyi teoreettisen filosofian ja suomen kielen kautta opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä ja ymmärsi, että kirjallisuus on yksi ihmiskunnan historian merkittävimmistä keinoista käyttää valtaa.

Filosofian maisteriksi valmistuttuaan Meri on työskennellyt tietokirjallisuuden freelance-kustannustoimittajana. Hän lukee vapaa-ajallaankin eniten tietokirjallisuutta intohimosta lajiin, mutta rakastaa ennen kaikkea spekulatiivista fiktiota, maagista realismia ja tarinoita, joista ei voi tietää, mikä on totta. Kaikista rakkaimpia romaaneja hänelle ovat Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys, Olga Tokarczukin Alku ja muut ajat ja Lassi Sinkkosen Solveigin laulu. Toisaalta yliopistossa syntyi selittämätön hullaantuminen antiikin Rooman historiaan. Meri onkin vahvasti sitä mieltä, että Rooman kultakausi oli ihmiskunnan huippu, jonka jälkeen kaikki on ollut pelkkää alamäkeä.

Meri tietää, millaista on löytää oma intohimonsa ja nähdä palasten loksahtavan paikoilleen, mutta hän tietää jotakin myös siitä, kun matto vedetään jalkojen alta. Hänen esikoisteoksensa Kaikki saa tietää  Minä ja Vastaamon tietomurto on omaelämäkerrallinen kertomus Vastaamon tietomurrosta ja Merin kokemuksista rikoksen uhrina. Aiemmin Meriltä on julkaistu true crime -äänisarja, yhteistyössä Heidi Mäntylän kanssa käsikirjoitettu Timantista tappajaksi  Virpi Buttin tarina (Storytel Original 2024).

Merin suurin unelma on ottaa jonakin päivänä kaksi nakukissaa ja antaa niille nimeksi Barbara ja Pamela. Vaihtoehtoisesti hän voisi jättää kaiken ja muuttaa vapaaksi kirjoittajaksi Ikuiseen kaupunkiin, mutta kummankaan unelman täyttymisen aika ei ole vielä tullut.

+
Järjestys
+
Poista kaikki suodatukset

Loading
Uutuus
Kaikki saa tietää — Minä ja Vastaamon tietomurto
Auer, Meri; Auer, Meri
Deadline Kustannus, 2024
16,90 € (15,36 € alv 0 %)
  • Tuotetunnus 9789527492376
  • Äänikirja
  • Heti ladattavissa